Unelmat todeksi – kohti itsensä näköistä elämää

Hyvinvointivalmennus

Selasin taannoin Paranemisen avain -kirjaani etsien jotain tiettyä asiaa, kun silmiini osui kohta, jossa lukijaa rohkaistaan vapaasti unelmoimaan ja kirjoittamaan nämä unelmat ylös. Olin unohtanut tämän kohdan kokonaan. Muistan, miten ensimmäistä kertaa kirjaa lukiessani syksyllä 2015, en kyennyt unelmoimaan. En pystynyt kirjoittamaan sanaakaan, koska se tuntui niin raskaalta. En pystynyt näkemään, mitä toivoisin ja haluaisin elämältä.

Reipas vuosi siitä eteenpäin, pystyin jo antaa ajatusten lentää ja jopa kirjoittaa unelmat ylös kirjaan, vaikka ne tuntuivatkin vielä absurdeilta silloin. Ne tuntuivat lähestulkoon mahdottomilta toteuttaa. Ne olivat kuitenkin syviä toiveita, jotka olivat hautuneet jo pitkään ja kummunneet sydämestäni avainta tehdessä. Olin hakemassa Paranemisen avain -valmentajakoulutukseen ja haaveilin tekeväni valmennusta työkseni jatkossa, mutta se tuntui tuolloin hyvin kaukaiselta asialta, enkä tiennyt riittääkö uskallukseni. Haaveilin myös tasapainoisesta parisuhteesta, mutta sekin tuntui kaukaiselta ja mietin, onko se edes mahdollista. Se teki kipeää. Rohkeasti kirjoitin ajatukseni tuolloin kuitenkin ylös. Jaan ne nyt teille. Ohessa kuva silloin kirjoittamastani tekstistä.

Unelmat

Siinä lukee seuraavasti:

”13.11.2016 Merkityksellinen työ Paranemisen avain -valmentajana. Ilon tunne ihmisten auttamisesta. Tunne, että saan olla oma itseni ja voin auttaa muita.

Tasapainoinen parisuhde. Molemminpuolinen kunnioitus ja rakkaus. Lämpö ja läheisyys. Lapset ja rakkaus heitä kohtaan.”

Sittemmin unohdin koko asian ja ajatukset olivat jääneen kirjan uumeniin. Jatkoin matkaani työstäen rajoittavia uskomuksiani päivittäin. Nyt syksyllä 2018 lukiessani tuon kirjoittamani tekstin, tajusin, missä olen. Leukani meinasi pudota. Tunsin valtavaa kiitollisuutta ja ihmetystä. Nämä unelmat ovat parhaillaan toteutuksessa ja jo täynnä elämää. Uskalsin lähteä Paranemisen avain -valmentajan uralle pienin askelin ja siirryn nyt kokoaikaiseksi valmentajaksi. Haluan antaa tälle kaikkeni, koska sydämeni on tässä merkityksellisessä työssä, jossa voin auttaa muita.

Olen myös pystynyt ottamaan vastaan tasapainoisen parisuhteen, jossa vallitsee molemminpuolinen kunnioitus ja rakkaus. Olen saanut purettua omat suojamuurini ja rakkauteen liittyvät väärät uskomukseni. Osoituksena siitä on, että olen voinut päästää aidosti lähelle, luottamuksen arvoisen ihmisen. Tämäkin unelma jatkaa matkaansa eteenpäin.

Missioni stressinhallintavalmentajana

Missioni on auttaa suorittajia pääsemään irti jatkuvasta riittämättömyyden tunteesta ja ylipäätään heitä rajoittavista uskomuksista, jotka puskevat vaatimaan itseltä yhä enemmän. Suorittamista on monenlaista. Se voi olla esimerkiksi opiskelun, työn tai liikunnan suorittamista, tai jollain tasolla vaikkapa ihmissuhteissa suorittamista. Mitä vain, missä tuntuu, että vaatimustaso itseä kohtaan on korkea. Haluan auttaa ihmisiä löytämään itsensä ja ottamaan askelia kohti itsensä näköistä elämää.

Lisäksi sydämeni asia on auttaa ihmisiä, joilla on haasteita ihmissuhteissa (joko olemassa olevissa ihmissuhteissa tai liittyen ihmissuhteen kaipuuseen). On äärettömän tärkeää tunnistaa omat tarpeensa ja uskaltaa myös saada nuo tarpeet tyydytetyiksi. On opittava aidosti rakastamaan itseään, ja siten rakastamaan myös toisia. Tavoitteeni on auttaa ihmisiä luomaan parempia ja tasapainoisempia ihmissuhteita.

Olen sinua varten ja valmis lähtemään matkallesi tueksi, mikäli haluat lähteä työstämään omia rajoittavia uskomuksiasi ja vapautumaan niistä. Sinunkin tällä hetkellä vielä mahdottomilta tuntuvat unelmasi ovat saavutettavissa. Tiedän sen.

Hanki sinulle sopiva valmennus täältä. Voit lukea lisää valmennuspalveluistani täällä.