”Paranemisen avain on ollut yksi tärkeimmistä avaimista matkallani oman voiman ja ilon löytämisessä. Avaimen tekeminen on avannut ovia, jotka tiedostamaton mieleni oli sulkenut. Avain on ollut triggeri hiljentyä pidempiinkin meditaatioihin, joita sydämeni on kaivannut. Kummasti mielen hiljentyessä ja sydämen auetessa olen pystynyt olemaan täysin läsnä tilanteessa kuin tilanteessa. Paranemisen avain on kuin meditaatio, rukous tai maratoni. Keino hiljentää mieli tavalla, joka puhdistaa syvältä. Olen suositellut avainta ystävilleni, joille hiljentyminen on ollut uusi asia. Avain on ollut monelle läheisellenikin keino pysähtyä kuuntelemaan sitä oikeaa itseään. Huomaan ympärilläni hyvinvoinnin aaltojen voimistuneen. Ja siihen syynä on ollut oma askeleeni kohti sydäntietoisuutta. Kaikki hyvinvointi lähtee itsestä, ei koskaan ulkopuolelta. Mutta voidessasi hyvin, pystyt sitä jakamaan ja hehkumaan myös ympärillesi. Suosittelen Paranemisen avainta jokaiselle, ihan jokaiselle.”