Asiakkaiden kokemuksia
”Paranemisen avain on ollut yksi tärkeimmistä avaimista matkallani oman voiman ja ilon löytämisessä. Avaimen tekeminen on avannut ovia, jotka tiedostamaton mieleni oli sulkenut. Avain on ollut triggeri hiljentyä pidempiinkin meditaatioihin, joita sydämeni on kaivannut. Kummasti mielen hiljentyessä ja sydämen auetessa olen pystynyt olemaan täysin läsnä tilanteessa kuin tilanteessa. Paranemisen avain on kuin meditaatio, rukous tai maratoni. Keino hiljentää mieli tavalla, joka puhdistaa syvältä. Olen suositellut avainta ystävilleni, joille hiljentyminen on ollut uusi asia. Avain on ollut monelle läheisellenikin keino pysähtyä kuuntelemaan sitä oikeaa itseään. Huomaan ympärilläni hyvinvoinnin aaltojen voimistuneen. Ja siihen syynä on ollut oma askeleeni kohti sydäntietoisuutta. Kaikki hyvinvointi lähtee itsestä, ei koskaan ulkopuolelta. Mutta voidessasi hyvin, pystyt sitä jakamaan ja hehkumaan myös ympärillesi. Suosittelen Paranemisen avainta jokaiselle, ihan jokaiselle.”
”Aloin tekemään avainta tilanteessa, jossa olin kärsinyt vakavasta unettomuudesta. En ihan ymmärtänyt , että unettomuus on oire jostakin muusta ja minun tapauksessani aiheuttajana oli työstressi. Unettomuus ilmeni nukahtamisvaikeuksina iltaisin: pää ja keho kävivät ylikierroksilla väsymyksestä huolimatta ja unensaanti kesti useita tunteja. Jossain vaiheessa aloin myös heräilemään aamuyöllä, jonka johdosta yöunet jäivät vieläkin lyhyemmiksi. Ei siis mikään ihmekään, että voin tuolloin todella huonosti sekä henkisesti että fyysisesti. Kehoni suorastaan huusi lepoa ja rentoutta, mutta minulla itselläni ei ollut keinoja saavuttaa niitä.
Aluksi ajatuksenani ei ollut aloittaa pidempää valmennusjaksoa, vaan halusin kokeilla avain-harjoitusta lähinnä sen takia, että näkisin, mistä siinä on kyse. Huomasin kuitenkin jo heti ensimmäisellä kerralla, miten syvään hengittäminen ja harjoitukseen keskittyminen rauhoittivat sekä kehoani että mieltäni. Avaimen tekeminen säännöllisesti päivittäin paransi myös unenlaatuani ja kykenin rauhoittumaan ja nukahtamaan paljon helpommin. Tämän huomasin jo ensimmäisten päivien aikana ja uniasian korjaantuminen oli todella helpottava ja tärkeä asia. Sain avaimesta siis ihan konkreettista apua ja ihan yllättävän nopeasti! Mielenkiintoista oli myös se, että valmennuksen aloitettuani syke lenkillä käydessäni pysyi matalampana ja maltoin treenata rauhallisesti.
Aloitettuani avaimen tekemisen ja unen laadun parannuttua alkoi ajatus toimimaan ihan eri tavalla. Harjoitusten myötä tunteeni ja jännitykset alkoivat purkautumaan itkuna ja pitkästä aikaa pysähdyin kuuntelemaan sydäntäni. Jouduin kasvotusten sen asian kanssa, että en ollut kysynyt itseltäni aikoihin, mitä MINÄ haluan ja mikä on MINULLE hyväksi. Olin pitkään yrittänyt suojata itseäni siltä asialta, että en pysty voimaan hyvin silloisessa työssäni ja halunnut suorastaan kieltää sen. Mutta kuinka ollakaan, olin todella huonossa kunnossa, uupuneena, käytännössä työkyvyttömänä ja ammatillinen itsetunto nollissa.
Jatkoin koko sairaslomani ajan valmennusta ja avaimen avulla pystyin rauhottamaan itseäni, antamaan toivoa itselleni tulevasta ja luomaan uskoa siihen, että selviän tästä hankalasta ajanjaksosta ja että elämässäni on tiedossa hyviä asioita ja tulevaisuus on valoisa. Avain toimii mielestäni hyvin juuri sen takia, että sen avulla olen saanut konkreettisen työkalun pysähtyä ajatuksieni äärelle ja rauhoittaa sekä mieleni että kehoni. Hiljentyessäni harjoituksiin olen myös saanut (joutunut) kasvotusten sydämen ääneni kanssa ja saanut rohkeutta tehdä päätöksiä ja elää itseni näköistä elämää. Tuskin olisin näin hyvillä mielin aloittamassa uudessa työpaikassa, jos en olisi tehnyt valmennusta ja saanut tukea ja vahvistusta sille, että minä itse tiedän ja tunnen parhaiten, mikä on hyväksi minulle.”
”Avain on toiminut. Oon ollut paljon levollisempi ja pitkämielisempi. Sen huomaaminen on aloittanut positiivisen kehän: minäkuvaan adaptoituu positiivisia merkityksiä – > itsetunto vahvistuu – > näkee herkemmin hyvää itsessä ja muissa – > itsetunto vahvistuu.”
”Meidän perheessä vaiettiin (ikuisiksi ajoiksi) isäni tekemä itsemurha. Siitä ei puhuttu ja isän muistokin jäi jonnekin taka-alalle. Olin tuolloin jo omillani työelämässä ja kaukana kotoa. Suruviesti jäyti yksinolevaa ja jäi jonnekin syvälle kaivamaan mieltä kymmeniksi vuosiksi. Paranemisen avain toi asian yllättäen esiin. Nyt tuli aika käsitellä asia, joka oli ollut piilossa. En ollut tajunnut, että se mitä isä oli tehnyt tuotti minussa myös vihaa isää kohtaan. Erityisesti siitä, että hän teki itsekkäästi sen teon, mikä sitten puolestaan aiheutti minulle tuskaa ja häpeää. En kuitenkaan ollut tätä asiaa tiedostanut. Kun aloin käsitellä tapahtunutta avaimella, pääsin vähitellen vapaaksi kantamastani taakasta ja aloin tajuta ja ymmärtää isääni. Hän oli herkkä ihminen, sodan läpikäymä ja traumoittama. Silloin ei ollut keinoja käsitellä asioita. Sukupolvien takaa traumat ja kokemukset kulkevat helposti käsittelemättöminä seuraaville sukupolville. Suvuissa on ihmisiä, jotka ovat eläneet kuten mekin, kantaen omat surunsa, murheensa ja huolensa. Kun tajuaa olevansa osa sukupolvien ketjua, Paranemisen avain avaa myös niitä lukkoja, jotka ovat olleet myös edeltäjiemme ongelmia. Vapautuminen tuo ilon ja konkreettisen rauhan sekä rakkaudella näiden edeltäjiemme muistelun.
Olen käsitellyt avaimen avulla paljon asioita kaiken kaikkiaan (mm. kelpaamattomuutta, hylätyksi tulemisen tunnetta, auktoriteettiongelmia) ja sen myötä huomannut erilaisia fyysisiä vaikutuksia. Esimerkiksi ongelmat vatsani kanssa ovat helpottaneet, kipuja on lähtenyt, ryhtini on parantunut ja oloni on paljon seesteisempi ja rauhallisempi.”
”Paranemisen avaimen käyttö on lisännyt harmonian tunnetta elämässäni ja auttanut vähentämään kireyden tunnetta, vaikka elämä ympärillä olisi kiireistä.”